Konvehteja ja kimallusta

Kellot siirrettiin viime yönä talviaikaan, jospa vielä sen oman sisäisen kellonkin saisi siirrettyä niin hyvä olisi.

Uuteen aikaan siis herättiin ja koirien kanssa oltiin metsässä jo aamuvarhaisella. Sateen tuhnu ei innostanut mihinkään koiraulkoilua kummoisempaan ulkoaktiviteettiin, niinpä päätimme lähteä tutustumiskäynnille Paimiossa sijaitsevaan Adalmiinan Helmeen. Se on vanhaan navettaan tehty sisustusliike, täynnä ihania tavaroita joista muutama tarttui meidänkin mukaan.

Peltinen tarjotin ja rouheat koristepallot löysivät tiensä ostoskoriin, kotona laitoin ne heti esille. Ihanan rustiikkinen yhdistelmä.

Jostakin syystä tämä syksyn pimeys saa minut kaipaamaan erilaisia tummia sävyjä, kuvastavat varmaankin mielialaa... Täytyy tuoda siihen värimaailmaan sitten valoa ja kimallusta kyntilöiden ja koristeiden muodossa.

Mies toi viime viikolla reissusta konvehtirasian matkatuliaisina (vaikka kielsin mitään tuomasta). Kauniin kimaltelevia Lindtin shamppanjapalleroita <3. Oli ihan pakko laittaa ne lasiin esille, miten kauniisti niidenkin pinta kimaltaa kynttilän loisteessa. Eivät kylläkään kauaa ehdi siinä esillä olemaan, ovat ne sen verran hyviä.

Siinä ne houkuttelevat, mokomat pallerot. Taidan tästä siirtyä telkkarin ääreen, kaivautua sohvannurkkaan villavilttiin kääriytyneenä ja katsella sivusilmällä shampanjapalleroita. Saavat vielä toistaiseksi pysyä lasissaan. Ehkä.

Kynttilän valossa

Syysillan ollessa mitä syksyisin (pimeä, märkä ja tuulinen) päätin koristella huushollia erilaisilla kynttilä- ja lyhtyastelmilla ja karkottaa syksyn synkkyyden talon seinien ulkopuolelle. 

Vuosien varrella on kertynyt jos jonkinlaista lyhtyä ja kynttilää. Osa kynttilöistä on puoliksi poltettuja, osa auringossa sulaneita (sain kunigasidean ja laitoin kynttilälyhdyn kesällä lasitetulle terassille tunnelmaa tuomaan...). Osa on muuten vain laatikon pohjalla nuhjaantuneita. Onneksi joukossa on vielä yksilöitä joita kehtaa laittaa esille.

Kokoelmasta tuli sangen kirjava, onneksi meillä on paljon erilaisia paikkoja joihin nämä kootut teokset sopivat jokainen omalla tavallaan.

Nämä lasiset lyhdyt ovat toimineet milloin kynttilälyhtyinä, milloin kukkavaaseina. Eräänä jouluna laitoin hyasintit näihin ja ne näyttivät oikein somilta. Voi olla että tänäkin vuonna kynttilät vaihtuvat kukkiin lähempänä joulua.

Nämä ihanat Pentikin kynttilät ovat serkkutytön tuliaisia. Ne saavat viettää yhteiseloa isossa lyhdyssä.

Sitten tällainen omaperäinen ratkaisu, Kivi-lyhtyjä takan reunuksella. Ideaa saa kopioida vapaasti :)

Tämäkään ei ole kovin omaperäinen ratkaisu, mutta kaunis se on Palmun katveessa. 

Toivottaavsti Mies ei pahastu kun laitoin hänen rakkaan betonikoiransa kaltereiden taa. Olivat jotenkin sopiva pari minun mielestäni.

Löytyykö teiltä yhtä kirjavia kokoelmia? Saa mielellään laittaa kuvien kera kommenteihin :)

Terassi valmistautuu talveen

Talomme yhteydessä oleva lasitettu terassi on keväästä syksyyn ahkerassa käytössä. Aamiaishuoneena, ruokailutilana ja muuten vain oleskeluun sopivana se on lunastanut paikkansa yhtenä talon suosikkipaikoista.

Tänä vuonna halusin laittaa sen talveksikin viihtyisäksi, vaikka siellä ei tarkenekkaan oleskella. Sain kivan idean talventörröttäjistä Kukkala.fi -sivustolta ja eräällä koirakävelyllä nappailin tienvierustalta kaikenlaisia törröttäjiä mukaani. 

Enpä arvannutkaan että niistä saa näinkin ihania ja herkkiä asetelmia. Mausteeksi kuivien heinien ja oksien sekaan otin pihapensaasta syyshortensian kukinnon.

Tänä syksynä kasvit ovat kuivuneet pystyyn kauniisti tuolla luonnossa, vaikka vettä onkin saatu välillä taivaan täydeltä.

Mehitähdet lasiamppelissa saavat jäädä talveksi terassin suojiin.

Kannoin asetelman vielä ulos sillä halusin nähdä miltä se näyttää ulkoterassin pöydällä. Ei tarvinnut pettyä.

Kulunut viikonloppu suosi säiden suhteen, toivottavasti saamme nauttia jatkossakin kauniin aurinkoisesta syksystä.

Pakkasaamuna

Takana on kerrassaan työntäyteinen viikko. Taisin ajatella, että vapaapäivän aamun kruunaa myöhäinen herääminen ja rauhallinen aamiainen sanomalehden kera. Onneksi Mies oli toista mieltä. Herätti aikaisella aamiaisella, sen jälkeen patisti pistämään lämpimästi päälle ja pakkasi minut ja koirat autoon.


Matkalla metsään pysähdyttiin ihastelemaan nousevan auringon kajoa ja veden päällä tanssivaa usvaa. Viime yönä oli ensimmäinen kunnon pakkasyö, aamullakin oltiin vielä miinuksella monta astetta.

Tänne eivät auringonsäteet vielä yltäneet, näkymä oli jotenkin unenomainen ja pysähtynyt.

Suorastaan mystistä. Kuin tarujen Avalon.

Näiden näkymien ja raikkaan aamulenkin jälkeen maistui vielä toinenkin kupponen kahvia.

Syksyn väriloistoa

Pihan suunnitellussa meillä on ollut yhtenä johtoajatuksena se, että siellä olisi väriä ja katseltavaa koko kasvukauden ajan. Olemme koittaneet valita sellaisia kasveja, jotka houkuttelevat pölyttäjiä ja perhosia.

Punatähkä on osoittautunut Mirrinmintun ohella ehdottomaksi vetonaulaksi. Niiden kukinta jatkui lähes tähän päivään saakka, vielä syyskuun lämpimillä perhoset ja pörriäiset ahkeroivat niissä kiivaaseen tahtiin.

Päivänliljat antoivat tänä vuonna odottaa kukintaansa, mutta kerran aloitettuaan ne kukkivatkin ahkerasti.

Syyshortensia ilahdutti jo viime vuonna loistollaan, eikä tämän vuoden kukinta jäänyt yhtään häviölle. Kuvista ylempi on otettu syyskuun viimeisellä viikolla ja alempi lokakuun toisella viikolla. Sateen tuhnussakin ja jo lehvästöltään harvenneena se jaksaa ihastuttaa.

Marja-aronian lehdet ovat saaneet mahtavan oranssinpunaisen vivahteen, kun taas pensasmustikan syysväritys on syvemmän punertava.

Villiviini, purppuraheisiangervo ja etualan marjapihlaja kilpailevat toinen toistaan lostavammilla väreillä. 

Köynnöskrassien loisto on lähes silmiinsattuvaa vielä näin myöhään syksylläkin.

Syksyisen valon leikki koristekaalin lehdillä ja niillä lepäävillä vesipisaroilla on mykistävän kaunista <3

Tämä ei ole se perinteinen kaalimato, vaan nokkosperhosen toukka. Toivottavasti pärjää talven yli.

Iltojen pimetessä ja ilmojen viiletessä on aika siirtää puutarhakin talvilepoon. Tänä viikonloppuna viettäessäni aikaa palkkatyön parissa ahkeroi Mies puutarhahommissa. Laittoi sen hienoksi ja ojennukseen <3 

Kyllä nyt kelpaa.

Metsän lumoissa

Eilisellä kävelyllä Prinsessakoiran kanssa vei tiemme metsään. Kesän kuivuuden jälkeen syksyisen metsän sammalmatto on pudonneiden lehtien peittämänäkin rehevän vehreä ja en malttanut olla ottamatta muutamaa kuvaa.

Metsä on ollut minulle aina tärkeä paikka, siellä mieli rauhoituu ja ajatukset saavat vaellella vapaana. Mielikuvitus lähtee lentoon ja keksii erilaisille paikoille mitä ihmeellisempiä tarinoita: tuo tuskin näkyvä polku vie varmaan metsänpeikkojen salaiseen tapaamispaikkaan...

Tuon sienen alla voi melkein nähdä sadetta pitelevän pienen keijun...

Metsässä kiteytyy usein myös elämän kiertokulku ja usein sen raadollisuuskin, toisen loppu antaa toisille mahdollisuuden selviytyä.

Kuinkahan kauan nämä puut ovat olleet tässä, keränneet sammalhuntua ylleen ja lahotessaan antaneet ravintoa sitä tarvitseville. Lumoavan kaunista minun mielestäni.

Usein ei tarvitse kuin kääntyä niin tunnelma vaihtuu toiseen, varjoisasta havumetsästä valoisaan lehtimetsään. Syksyn hämyisyydessäkin valo pääsee lähes lehdettömien oksistojen lomasta

hellimään kulkijaa.

Nykyisin maltan myös etsiä pieniä yksityiskohtia ja saatan pitkäänkin ihmetellä jonkin muodon erikoisuutta ja erilaisia näkymiä.

Pienellä sienellä on suojaisa koti kannon kainalossa. Siinä se on saanut rauhassa kasvaa aivan polun varrella. Mahtaako siellä olla myös kolo vaikka Mörrimöykylle?

Metsä on jokaisena vuodenaikana lumoava: keväällä riemuitsen uuden kasvusta, kesällä kasvien ja eläinten runsaudesta, syksyllä lahoavan kasvijätteen ja sienten tuoksusta ja talvella jäätyneen luonnon pysähtyneisyydestä. 

Jos ihan vain muutama pensas laitetaan...

Sisääntulopihaa on rakenneltu heti ensimmäisestä keväästä saakka, ensimmäiseksi sai sisäänkäynti uutta ilmettä kauniimmasta portista ja aidanteesta sekä havuryhmästä ja kärhöstä.

Tänä syksynä sai sitten tähän asti armon saanut vanha riippapaju viimein lähtötuomion. Oli raukka jo hiukan pälvikaljuuntunut ja muutenkin vanhuuttaan hiukan kulunut.

Koska Roope-Ankan itaruus iski saivat muutaman vuoden tuija-aidan katveessa kasvaneet tuhkapensaat siirtyä uuden pensasryhmän taustalle. Loput pensaat tähän ryhmään haettiin syksyn alennusmyynneistä. Toivottavasti jaksavat lähteä kasvuun vaikka vasta näin loppusyksystä uuteen multaan laitettiin.

Tällä hetkellä ryhmässä kasvaa meidän istuttamina neljä timanttituijaa, kaksi Rhodoa (St. Michael), kärhö, villiviini, tuivio, sinilaakakataja, sinikataja, yhdeksän tuhkapensasta, viisi makeasinikuusamaa ja korallikanukka. Ennestään alueen alkupäässä autokatoksen vieressä oli jo kuusi timanttituijaa ja hernesypressi. Jokohan piisaa?