keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Hyvää peli-iltaa!

Meillä on ollut jälkipolven kanssa tapana viettää peli-iltoja milloin minkäkin pelin parissa. Yksi suosikeistamme on Carcassonne, joka on koukuttanut jo vuosikausia niin isompia kuin pienempiäkin pelaajia. Se on joka kerta erilainen ja aina yhtä yllättävä. Ja pelaajakunnan koostumuksesta riippuu kuinka helpoksi tai vaikeaksi peli muodostuu. Esimerkiksi jos lapset päättävät saartaa äidin peltotilkun heti alussa neljän tiemutkan sisälle nousee pelin vaikeusaste heti kerralla potenssiin monta...




Koska pelaaminen kuluttaa energiavarastoja on tankkauksesta huolehdittava hyvin. Tässä vain osa eväistä, lakritsit ja homejuustot jäivät kuvaamatta. Ei kaikkea ehtinyt...




Tänään pelin palaamisessa saatiin aikaa kulumaan vajaa pari tuntia. Tällä kertaa tytöt veivät sijat yksi ja kaksi, kukaan ei keksinyt mitään inhasiirtoja toisten päänmenoksi ja pelin aikana naurettiin, laulettiin ja kiukustumisiakin oli maltillisesti. Kaikenkaikkiaan kelpo peli siis.




Onko teillä jotain perhetraditioita, Jouluun liittyviä tai muuten vain?

Ja loppuun vielä yksi Joulukuva koska niitä ei kehtaa kesällä tänne laittaa.




Jouluruokaisia ja lenkkeilyntäyteisiä välipäiviä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti