Joulutähtien jatkoaika

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja ulkona on mitä mahtavin talvisää. Tuntuu melkein hassulta laittaa tänne kuvia joulutähdistä, mutta pitäähän niillekin antaa oma vuoronsa kun kerran jatkoajalle pääsivät.

Pari joulutähteä alkoi uhkaavasti lakastua vihreiden lehtien osalta, niinpä leikkasin ne tylysti juuresta poikki ja laitoin maljakkoon. Kaveriksi sitaisin pari muratin oksaa kun olisivat muuten olleet kovin yksinäisen ja vaatimattoman näköisiä.

 

Aika hurmaava ja herkkä kimppu siitä tulikin. Murateilla tosin on hiukan oikukas tapa kaartua, millään eivät suostuneet menemään sinne minne halusin. Koska olen tällaisissa asioissa aika suurpiirteinen annoin niiden sitten hakeutua omaan muotoonsa. Tiukan linjakas muoto olisikin tylsä katsella :)

Seuraavaksi taidan viritellä hiukan ylipitkiksi venähtäneistä tulppaaneista jotain hauskaa, alkavat olla hiukan riutuneen näköisiä Aaltovaasissa. Katsotaan päätyvätkö kimppuna jonnekin vai laitanko ne yksittäiskukkina pienempiin maljakoihin.

Kirpakan raikkaita pakkaspäiviä kaikille, nautitaan talvesta kun se vihdoinkin saapui.

Kuvauksellinen amaryllis

Ostin jouluksi kaksi valkoista amaryllistä jotka kukkivatkin kauniisti juuri oikeaan aikaan. Kukkien alkaessa lakastua siirsin ne eteisen lipaston päälle ja lorautin vettä kyytipojaksi. Ei mennyt montaakaan päivää kun sipulit puskivat uusia lehtiä ja kukkavanoja.

Elämäneliksiiristä intoutuneina kukat kasvattivat kukkavarsia sitten oiken hartaudella, päässä olevat nuput vain eivät jaksaneet aueta.

Niinpä leikkasin varret poikki ja laitoin ne maljakkoon. Veteen lisäsin käteen sattuneesta orkidealannoitepurkista hiukan kasvuvoimaa. Tulikin muuten oikein kauniin vaaleanpunaista vettä, mutta mitäs siitä kun kukkaset kerran jaksoivat aueta tällä taikaliemellä.

Amarylliksen kukat ovat  kerrassaan kuvauksellisia ja intouduinkin taas heilumaan kameran kanssa niiden parissa.

Aikaisemmin olen kuvannut vain kännykkäkameralla. Tai oli minulla sellainen pieni ja söpö digikamera joitakin vuosia sitten, mutta sillä kuvaaminen jäi kännykkäkameroiden tultua paremmiksi. Nyt olen alkanut opettelemaan järkkärin käyttöä koska sen avulla kuvattavista kohteista on mahdollista saada paljon enemmän esille.

Valokuvauksen opettelu on todella hauskaa, joskin hyvin vaikeaa. Hiukan olen päässyt sisälle syväterävyyksiin ja aukkoihin ja valotuksiin, mutta kyllä niin alkeissa mennään että. Onneksi on tuo Mies joka osaa neuvoa tässä(kin) asiassa erinomaisen hyvin. Kuvaaminen on myös loistavaa mindfulnessia, aika kuluu kuin siivillä ja fokus on täysin kuvauksessa, mm. kotityöt unohtuvat täysin kun katselee maailmaa etsimen läpi.

Aikaisemmin olen halunnut kuvata tunnelmia ja muistoja yrittämällä saada mahdollisimman paljon asioita yhteen kuvaan. Sitten myöhemmin kuvia katsoessa eniten muistoja tuovatkin usein ne yksityiskohdista otetut kuvat, usein niiden mukana palaavat mieleen myös hajut, maut, äänet ja tunnelma. 

Olen opetellut nyt kuvaamaan enemmän tällaisia lähikuvia, osa onnistuu ja osa ei. Onkin hämmentävää kuinka monta kuvaa pitää ottaa että saa yhden onnistuneen otoksen. Vaatii myös hiukan kuntoa kun pyllistelee mitä eksoottisimmissa asennoissa jotta kuvakulma olisi juuri oikea.

Nykyisin kiinnitän myös sekä omissa että muiden kuvissa huomiota esimerkiksi taustaan. Katselen siis kuvia ja myös maailmaa uudella tavalla tämän uuden harrastuksen myötä.

Aikaisemmin en olisi ottanut lähikuvia kukista. Kuvassa olisi ollut koko telkkariseinä hyllyineen, koriste-esineineen ja kukkapurkkeineen. Jostain sieltä telkkarin viereltä olisi myös ehkä erottunut kuvauksellinen amaryllis. Nyt se pääsi oikeutetusti yksin päätähdeksi.

Kirpakan raikkaita talvipäiviä kaikille, ulkoillaan ja nautitaan talvesta kun se viimein saapui myös tänne etelään.

Ne karvaisemmat puutarhurit

Meillä asustaa kaksi karvaista puutarhatonttua, Dana (cockerspanieli) ja Severi (shapendoes). Näistä jälkimmäinen muutti meille helmikuun lopulla pienenä karvamyttynä.

Shapendoesin rotukuvauksessa sanotaan mm. seuraavaa:

”Schapendoes on hollantilainen pitkäkarvainen paimenkoira. Se on sosiaalinen ja seurallinen ja aina valmis leikkiin ja hauskanpitoon. Schapendoes on älykäs ja se oppii nopeasti ja helposti. Schapendoes on aktiivinen ja energinen, sillä on oltava mielekästä tekemistä. Sen on saatava runsaasti liikuntaa tai aktivointia. Se on älykäs ja kykenee toimimaan itsenäisesti.”

Kyllä. Kaikki pitää paikkaansa. Jotkut kohdat moninkertaisesti. Mm. nuo sosiaalinen ja seurallinen sekä aktiivinen, energinen ja itsenäinen. Muita määritelmässä mainittuja ominaisuuksia odotellaan...

Severin keksi muutaman kuukauden ikäisenä talouspaperille aivan uuden käyttötarkoituksen: puutarhakoriste. Huomaa puutarhahommissa aina tarpeellinen puutahakäsine (koiran suussa).

Dana on perheen prinsessakoira, jolle vesisade on ilmoista kauhein. Häntä vain vilahtaa nurkan taa jos sadesäällä ehdottaa ulkoilua. Etsimisen jälkeen koira löytyy yleensä nukkumasta sohvannurkasta tai nojatuolista.

Muuten vesi ei sitten ole kauhistus kummallekaan. Rapaojat ja rantavedet vetävät näitä taikavarpuja puoleensa kuin magneetti. Oli paikka mikä hyvänsä niin taatusti tämä parivaljakko löytää sieltä vettä. Ja rapaa.

Vesileikkien mieluisuudesta ei liene epäilystäkään.

Cockerithan ovat vedestä noutavia metsästyskoiria ja Danakin on suorittanut taipumuskokeet, sanomattakin selvää että vesiosuus meni erinomaisen hyvin. Se koira noutaisi kapulaa vedestä vaikka koko päivän jos vain joku heittelisi. Severikin on opetellut noutamaan vedestä, tosin usein lähtee hakemaan samaa kapulaa kuin kaverikin. No, eka kesä vasta takana, ei sitä heti mestari tarvitsekaan olla, lammaspaimenen.

Puutarhanhoidossa Dana keskittyy olennaiseen, eli näyttämään kauniilta.

Severi sen sijaan osallistuu kaikkeen. Täysillä. Tästä syystä mm. pihalampi ja lähes kaikki kasvillisuus on aidattu...

Hirveän rankkaa on pienen puutarhurin elämä. Hiukan jos huilaa tuija-aidan katveessa niin jaksaa taas.

Tässä harjoitellaan puutarhanhoidon tärkeintä asiaa <3

Severi on todennut, että nuo ihmiset kaivavat jatkuvasti kuoppia pitkin pihaa, pitää siis pienen koirapojankin osallistua moiseen puuhaan. Omatoimisesti kaivaa myös sinne minne ei tarvitsisi.

Metsä on meille kaikille hyvin rakas paikka. Siellä vietetään aikaa ympäri vuoden ja syksyllä varsinkin marjastaen. Koirien osuus saadusta marjasaaliista on aika minimaalinen, lähinnä syövät parhailta apajilta marjat omiin suihinsa. Tai makaavat ne lyttyyn. Mutta mitäs tuosta. Marjoja riittää ja seura on mitä parasta :)

Severi kävi huilimassa saniaispuskassa ja sai takertuvan kyytiläisen mukaansa.

Joskus metsäily käy pienelle koiralle niin raskaaksi, että jalat eivät kanna. Onneksi kantoapu on lähellä. 

Retkeily on myös mukavaa, pääsee tutustumaan uusiin paikkoihin ja hajuihin. 

Kotipuuhasteluissa Severi on erikoistunut puutöihin.

Rankan työn jälkeen pitää päästä nokostamaan.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Paitsi Danan mielestä. Se söisi mielellään kaikki ruuat, luut ja dentasticksit yksin.

Dana on myös loistava näyttelijä ja draamaqueen. Tässä muutama tyylinäyte siitä miten selälleen heittäytymistä voi käyttää tilanteessa kuin tilanteessa, sillä mm. kerjätään ruokaa leikkimällä nälkäistä pyörtynyttä koirarukkaa :D

Kaverin kanssa on turvallista tututstua uusiin juttuihin, niinkuin vaikkapa näihin olkipukkeihin. Vaarattomiksi todettiin ja hiukan vain piti koemaistaa pukin partaa. 

Uusivuosi oli toisille rankempi kuin toisille, huili tuli tarpeeseen pitkään valvomisen jälkeen. Raketteja meillä ei onneksi pelätty.

Näiden kaverusten kanssa voidaan todeta sananmukaisesti että uusi vuosi, uudet kujeet. Niitä taatusti piisaa tämän parivaljakon kanssa <3

Puutarhakauden alkamista odotellen...

Valoisaa vuotta 2018

Niin se vuosi vain vaihtui, jälleen kerran. En tehnyt mitään sen suurempia lupauksia, mutta pieni ääni takaraivolla muistuttaa että hiukan enemmän voisi koittaa vain olla. Ilman suurempia tunnontuskia.

Olen kehittänyt itselleni sellaisen taidon, että jos istahdan jonnekin vaikka kirjan kanssa alkaa heti pieni ääni naputtamaan: pitäisi tehdä sitä ja tätä. Ja tässä sitä vain istutaan ja öllötetään, mitäs se semmoinen peli oikein on! Aika kyseenalainen taito tuommoinen...

Että armollisempi voisi itselleen olla, antaa välillä aikaa vain oleilulle. Sille hyggeilylle. Pannaan valot pois niin villakoiratkin saavat olla rauhassa sohvan alla.

Varsinkin mennyt syksy oli pimeyden ja vesisateen vuoksi poikkeuksellisen väsyttävä, loppuvuodesta tuntui että puhti on tyystin kadonnut. Aamuisin olen virittellyt aurinkolampun kaffekupin viereen, hiukan se on tainnut auttaa. Ainakin olen selviytynyt töihin kunnialla :)

Laitoin jo tuonne aikaisempaan joulubloggaukseenkin kuvan yhdestä suosikkipaikastani. Nyt otin vielä uuden kuvan kun kuusessakin on koristeet. Tuolla nojatuolissa olen nyt yrittänyt viettää aikaa, sukkakudin on saanut hiukan huomiota, samoin takkatuli. Olen selaillut kirjoja ja lueskellut blogeja joille ei aikaa tuntunut riittävän joulutohinoiden aikaan. Oli tosi mukava lueskella kanssaeläjien joulunajan ja vuodenvaihteen tohinoista sekä jo mielessä siintävistä kevätaatoksista. 

Sillä kevättä kohti mennään vauhdilla. Niin ovat jo bloggaajien mietteet tulevassa kasvukaudessa ja kasviluettelot selattu kohta kippuraisiksi. Meille ei vielä ole postipoika luetteloja tuonut, odotellessa voisikin kaivaa puutarhalehtiä tuolta hyllyn kätköistä ja selailla niitä.

Olkoon vuosi 2018 valoisa ja eloisa itse kullekin!